Hullumane

 "...silti silminnäkijöiden mukaan hyökkäjiä oli vain yksi. Keskusrikospoliisin aiemmin tänään pitämä lehdistötilaisuus on herättänyt kuohuntaa somessa, ja kritiikki Lounais-Suomen poliisilaitosta kohtaan on koventunut entisestään. Monet oppositiopuoleiden valituista..."

Ruutu pimeni. Samaa paskaa kuin aina ennenkin. Läimäisin kaukosäätimen kahvipöydän paskaiseen pintaan äänekkään kalahduksen saattelemana. Pieni tilkka haaleaa juhlamokkaa läikkyi koskemattomasta muumimukista lasiselle levylle ja valui hitaasti savuketuhkan ja läikkyneen viskin muodostamaa liisterimäistä patinaa pitkin.

Turhautti, turhauttaa. Ihan helvetisti. Kolmaskymmenes uhri jo, eikä syksy ollut edes vielä ohi.

Poliisi polki vettä, KRP juoksi oman häntänsä perässä, somessa sekoiltiin ja ennustettiin mitäkin Ilmestyskirjan profetioita yksi toisensa jälkeen, ja Cannonballsit olivat palanneet.

No, bisnesmiehiähän nekin on. Vartioimaton markkinalovi jossa alamaailman järjestöjen kontrolli oli parhaimmillaan häilyvää ja pahimmillaan olematonta, bonuksena vielä poliisilaitos jolla olisi kädet täynnä jos se ei olisi kadottanut niitä omaan perseeseensä...

Imaisin henkoset nortista. Mietiskelin, yritin ainakin. Koitin puhaltaa savurenkaan, tehdä edes jotain. 

Pitää kontrollin.

Rengas hajosi sinertävänharmaaksi usvaksi alle sekunnissa. Se siitä kontrollista. Ilmanvaihto oli takkuillut viimeiset pari viikkoa, ja talkkari oli joko ollut Tenerifalla tai kännissä kuukauden ajan. Tuloksena olohuone muistutti enemmän 30-luvun biljardihallia hajultaan ja ulkonäöltään kuin mitään oikeasti ihmisen asuttamaa.

Saatanan sikolätti. Roskat vein viimeksi ehkä viikko sitten, jääkaapissa oli puoli pulloa kulahtanutta vissyä, juustonsiivuja ja jotain hummus-mössöä dippivihanneksilla jonka Elina toi viime käynnillään. Kämppä oli ollut samanlaisessa kunnossa jo silloin, ja jopa Elina, ammattilähihoitaja joka oli nähnyt ihmisolennon surkeimmillaan lukemattomia kertoja, poistui pikaisesti, hengitystään pidätellen.

Kurkut olivat kauan sitten kulahtaneet ja hummukseen oli kasvanut tummanruskea panssarimainen kuori päälle. Koko satsi olisi pitänyt heittää roskiin jo kauan sitten, mutta jopa roskapussit olivat ehtineet loppua.

Päivät meni uutisia selaillessa, keskustelupalstoilla clearnetissä ja sipuliverkossa, viestiryhmiä selaillen, muistiinpanoja tehden. Viimeiset kolme päivää olin elänyt virosta tuodulla viinalla ja paskalla kahvilla, norttia polttaen.

Olo oli sen mukainen, ja ulkonäkö laahusti tottelevasti perässä. Sänkeä vaikka muille jakaa. Hiukset yltä päältä rasvassa ja kalsarit piereskelty rikki jo päiviä sitten. 

Tähän oli pakko saada jotain tolkkua. Olin jahdannut tätä keissiä nyt alkukesästä asti, ja jopa minunlainen baarijakkarapsykologi tunnisti pakkomielteen juoksuhiekkamaisen imun.

Nyt, jos olisin järkevä mies, jos olisin Elinalle vihdoinkin yhtä hyvä kun hän on minulle, siivoaisin kämpän, kampaisin naaman ja poistasin jokaikisen kerätyn tiedoston ja arkistoidun kirjanmerkin.

Unohtaisin koko saatanan sekopäisen maailman hetkeksi ja laittaisin vaikka päivällistä.

Jos olisin.

Kävelin keittiöön, kaadoin palaneen makuista kahvia lähimpään puhtaaseen mukiin ja sytytin nortin.

Tässä oli jotain vitun mätää, muutakin kun roskikset eteisessä.

Niinkuin palapeliä asettelisi, palapeliä josta tärkeimmät palat on sotkettu pitkin kämppää ja lopullinen kuvio on täysin tuntematon.

Kahvi maistui paskalle. Puhalsin renkaan. 

Kävelylle voisi mennä.